Siirry sisältöön

Vapaaehtoiset

Voit toimia seurakunnassa vapaaehtoisena monin eri tavoin, kertaluontoisesti tai pidempään. Saat perehdytyksen, tukea ja virkistystä – ja ennen kaikkea mahdollisuuden olla mukana yhteisössä.

Vapaaehtoinen mies jakaa käsidesiä.
Kolme iloista striimaajaa.
Nuoren ihmisen käsi lohduttavasti toisen ihmisen olkapäällä.
Hymyilevä nainen tarjoilee kahvia, kaunis kukkakimppu pöydässä.

Mukaan toimintaan

Voit toimia vapaaehtoisena oman valintasi ja tilanteesi mukaan joko kertaluontoisesti tai pidemmän aikaa. Ehdota myös rohkeasti uutta!

Järjestämme vapaaehtoisille perehdytyksen tehtäviin sekä koulutusta ja virkistystoimintaa. Ilmoittaudu projektityön koordinaattori Jarkko Vähäsarjalle.

Esimerkkitehtäviä

Tule mukaan vapaaehtoiseksi!

Rakennetaan yhdessä seurakuntaa ja palvellaan lähimmäisiämme.

Nainen ojentaa kupin sohvalla istuvalle harmaahiuksiselle naiselle.

Ota yhteyttä