Siirry sisältöön

Vaivattomat vihkimiset

Perjantain Vaivaton vihkiminen sopii heille, jotka haluavat aivan virallisen ja sopivan juhlavan toimituksen – kuitenkin ilman isoja ennakkovalmisteluja.

he priest’s and the bride’s hand are extended toward the open ring box held by the groom.

Kuva: Marianna Siitonen

Joka toinen perjantai kello 14–15 pidettävän vihkitunnin aikana Tikkurilan kirkossa pääsee vihille vaivattomasti ja ilman ennakkovarausta. 

Pappi Jaakko Hyttinen näkee, että vaivaton vihkiminen on pohjimmiltaan jatkumoa pitkälle perinteelle.

– Käytäntönähän kirkossa on aina ollut, että naimisiin on päässyt tarvittavien papereiden kanssa vaikka pappilaan poiketessa. Perjantain Vaivattomissa vihkimisissä ajatuksena on, että ei tarvitse ajatella järjestelyjä, vaan kaikki on valmiina. Pari voi sen kuin piipahtaa, mutta kyseessä on yhtä kaikki aivan oikea ja virallinen vihkiminen.  

Onkin havaittu, että valmiiksi tehdylle tilaisuudelle on tilausta. Tikkurilan kirkon Vaivattomaan vihkimiseen tullessa parilla tulee olla mukanaan ainoastaan henkilöllisyystodistukset, sormukset ja avioliiton esteettömyystodistus. (Esteettömyystodistuksesta voit lukea täältä(siirryt toiselle sivustolle, avautuu uuteen ikkunaan).) Todistajatkin löytyvät tarvittaessa kirkolta. Vihkiminen on täysin maksuton.

– Kyseessä on parin välinen tärkeä hetki, ja siunauksen saaminen. Se on jo itsessään täysimittainen juhlahetki ja tilaisuus. Vihkiminen voidaan toimittaa kirkkosalissa. Mutta jos tuntuu, että haluaa olla todistajien kanssa jossakin pienemmässä huoneessa, niin sekin on mahdollista.

Vaivattomaan vihkimiseen ei tarvitse varata aikaa, mutta jos haluaa, niin voi kuitenkin ilmoittautua varmuuden vuoksi ennakkoon ma–pe klo 9–14 p. 09 8306 804 toimitusvarausten kautta. Tällöin voi samalla tiedustella, olisiko tilaisuuteen mahdollisuus saada mukaan myös kanttori. Seurakunta tarjoaa onnittelumaljat vihkiparille. (Tietoa kirkkoon kuuluvan parin vihkimisestä ja aiemmin maistraatissa solmitun avioliiton siunauksesta löydät täältä(siirryt toiselle sivustolle, avautuu uuteen ikkunaan). Siunauksessa ei tarvitse välttämättä myöskään kuulua kirkkoon).

Vaivattomat vihkimiset järjestävät yhdessä Tikkurilan seurakunta ja Vanda svenska församling. Vihkipäivät löytyvät Kirkko ja kaupunki -lehdestä tai nettisivujemme tapahtumakalenterista. Voit kysyä aiheesta lisää:  jaakko.hyttinen@evl.fi(avautuu uuteen ikkunaan) tai puh. 050 559 4781.