Siirry sisältöön

Kansainvälisyys ja lähetys

Kristityt ovat yhtä Kristuksen kirkkoa kaikkialla maailmassa. Tämän yhden ja yhteisen kirkon yhteyteen kutsumme ihmisiä kaikkialla maailmassa. Lähetys eli missio on kirkon olemus: tehtävämme on levittää ja elää todeksi ilosanomaa arjessa ja juhlassa, lähellä ja kaukana.

Hymyilevä tyttö Kolumbiassa.
Tummahiuksinen tyttö, jolla liinamainen vaate yllään.
Naisia ja lapsia Tansaniassa. Kuvassa olijat, lukuun ottamatta pienintä lasta, pitelevät isoja koreja päänsä päällä.
Naiset tanssivat ja laulavat ulkona.

Elämme ilosanomaa todeksi myös kansainvälisen avun kautta

Lähetystyö tarkoittaa, että kristittyinä levitämme ilosanomaa rakastavasta Jumalasta ihmisille kaikkialla maailmassa. Tämä tapahtuu elämällä todeksi kristityn kutsumusta: rakastaa ja palvella lähimmäistä riippumatta siitä, onko hän lähellä vai kaukana.

Korson seurakunta yhteisönä elää tätä ilosanomaa todeksi arjessa, kukin oman kutsumuksensa mukaisella paikalla. Lisäksi kannamme vastuuta välittämällä toivoa ja apua ahdingossa eläville ihmisille eri puolilla maailmaa. Apua viedään perille lähetysjärjestöjen ja Kirkon Ulkomaanavun kautta.

Osallistu lähetystyön tukemiseen 

Voit tukea lähetystyötä monella eri tavalla: rukouksella, taloudellisella tuella tai omalla työlläsi.

Korson seurakunnan lähetystyön nimikkokohteet

Lähetystyön nimikkokohteella tarkoitetaan sitä, että olemme ohjanneet seurakunnan tuen tiettyihin lähetyskohteisiin. Nimikkokohteista päättää seurakuntaneuvosto.

Nykyiset yhteistyösopimukset nimikkokohteista olemme solmineet Suomen Lähetysseuran, Medialähetys Sanansaattajien, Lähetysyhdistys Kylväjän ja Pipliaseuran kanssa.

Lähetysseuran kautta tuemme Thaimaan luterilaista kirkkoa

Suomen Lähetysseuran kautta tuemme Thaimaan luterilaista kirkkoa, jotta se voisi kehittää omaa seurakuntatyötään. Luterilainen kirkko toimii buddhalaisenemmistöisessä Thaimaassa vähemmistökirkkona, joka tarvitsee elääkseen ja kasvaakseen tukeamme.

Tutustu Thaimaan työhön alla olevan esityksen avulla! Sinun on vastattava ikkunassa olevaan kyselyyn evästeistä nähdäksesi sisältö. Huomaathan, että sisältö on upotettu ulkopuolisen palveluntarjoajan palvelusta.

Sanansaattajat tuottavat ohjelmaa Intiassa

Medialähetys Sanansaattajia tuemme heidän radiolähetystyössään Intiassa. Apumme menee erityisesti gujaratinkieliselle Toivoa naisille -radio-ohjelmalle.

Ohjelma kuuluu osana maailmanlaajaan rukousliikkeeseen.

Lähetysyhdistys Kylväjä vie sanomaa Etu-Aasiaan

Kylväjä on erikoistunut toimimaan alueilla, joilla kristittyjä on kaikkein vähiten. Usein näillä aluilla ei toimi lainkaan organisoituneita kirkkoja.

Pipliaseura tukee vähemmistökielten asemaa kääntämällä Raamattuja

Suomen Pipliaseura on kumppanina Saharan eteläpuolisessa Afrikassa esimerkiksi Angolan, Namibian ja Tansanian Pipliaseurojen vähemmistökielten käännöshankkeissa.

Pipliaseurojen raamatunkäännöstyötä tehdään paikallisten kirkkojen kutsusta. Kääntäjinä toimivat paikalliset, koulutetut kääntäjät, jotka puhuvat kieltä äidinkielenään. He ovat alueen Pipliaseuran omia työntekijöitä. Käännös perustuu aina alkukieliseen tekstiin.

Kristillisen kirkon lähetystehtävän ytimessä on Raamatun ja sen sanoman välittäminen kaikille kansoille. Omakielinen Raamattu on lähetystyön lähtökohta ja alku. Omakielinen Raamattu juurruttaa ihmistä uskoon ja kirkkoon, sekä tukee vähemmistökielen ja kulttuurin säilymistä. Raamattu ei kuulu pelkästään valtakielille ja enemmistöille. Vähemmistökielinen raamatunkäännös parantaa kielen ja kulttuurin asemaa ja tukee niiden säilymistä elossa. Seuraavan 50 vuoden kuluessa noin puolet maailman kielistä on vaarassa kuolla, ellei mitään tehdä.

Raamatunkäännöksen yhteydessä usein syntyy vähemmistökielelle kirjakieli. Kirjakielen olemassaolo mahdollistaa lukemaan ja kirjoittamaan oppimisen omalla äidinkielellä. Omakielinen raamatunkäännös antaa ihmiselle oikeuden ja vallan lukea ja tulkita Raamattua itse. Raamatunkäännöstyö saa aikaan tasa-arvoa ja oikeudenmukaisuutta tekemällä syrjäytetyt kielivähemmistöt näkyviksi ja arvostetuiksi.

Namibiassa ja Angolassa Raamattua käännetään yhteishankkeessa kwanjaman ja ndongan kielille. Kwanjamaa puhutaan myös Angolan puolella, ja käännös tehdään Namibian ja Angolan Pipliaseurojen yhteishankkeena. Molemmille kielille on käännetty Raamattu aiemmin, mutta käännösten kieli on vanhentunutta, ja erityisesti nuoren sukupolven on vaikea ymmärtää sitä. Uusi, ajankohtainen käännös juurruttaa nuoria kirkkoon, uskoon ja yhteiskuntaan. Suomen Pipliaseuran käännöstyön asiantuntijat Riikka Halme-Berneking ja Chris Pekka Wilde toimivat hankkeissa kääntäjien kouluttajina ja käännöskonsultteina. Tavoitteena on, että uudet kwanjaman ja ndongan kieliset käännökset ovat valmiita vuonna 2034. Namibian ja Angolan yhteishankkeen lisäksi Suomen Pipliaseura on mukana Angolassa kahdeksassa vähemmistökielen raamatunkäännöshankkeessa, joiden raamatunkäännöskonsulttina toimii Riikka Halme-Berneking.

Korson seurakunnan lähetyspiirit

Korson kirkolla kokoontuu säännöllisesti kaksi lähetyspiiriä.

Päivälähetyspiiri kokoontuu keskiviikkoisin klo 13-15 seurakuntakeskuksessa. Päivälähetyspiiri tukee Suomen Lähetysseuran nimikkolähettiemme työtä Thaimaassa muun muassa järjestämällä myyjäisiä.

Kylväjä-piiri kokoontuu joka kuukauden viimeinen sunnuntai klo 15-17. Katso tarkemmat kokoontumisajat Tapahtumista tai Kirkko ja kaupunki -lehdestä. Kylväjä-piiri tukee Lähetysyhdistys Kylväjän työtä Etu-Aasiassa.

Kansainvälinen diakonia auttaa tarvitsevia

Korson seurakunta osallistuu yhteisesti kansainvälisen diakonian toteuttamiseen jokavuotisen Yhteisvastuukeräyksen, Naisten pankin ja Kirkon ulkomaanavun kautta.

Yhteisvastuuta lähellä ja kaukana

Yhteisvastuukeräykseen voit osallistua lahjoittamalla, lähtemällä lipaskerääjäksi tai levittämällä sanaa keräyksestä ja kannustamalla muitakin mukaan.

Yhteisvastuukeräys on Kirkkopalvelut ry:n järjestämä valtakunnallinen keräys. Se varat jaetaan joka vuosi ulkomaisen ja kotimaisen kohteen välillä. Lisäksi osa keräysvaroista ohjataan suoraan oman seurakunnan alueelle diakoniatyön kautta kyseisen vuoden teeman mukaisesti.

Tukea Kirkon Ulkomaanavun kautta

Tuemme heikoimmassa asemassa olevia ihmisiä eri puolilla maailmaa kolehdein ja keräyksin Kirkon Ulkomaanavun kehitysyhteistyöhankkeiden ja katastrofiavun kautta. Isoissa katastrofeissa järjestämme lipaskeräyksiä Korson keskustan alueella.

Ota yhteyttä, jos haluat tulla mukaan keräämään!

Lisätietoja kansainvälisestä lähetystyöstä ja diakoniasta