Siirry sisältöön

Järjestä konsertti Korson kirkossa

Korson kirkko sopii erinomaisesti esimerkiksi akustisen musiikin, kuorojen ja barokkimusiikin konserttien järjestämiseen.

Milloin konsertteja voi varata?

Korson kirkossa voi järjestää konsertteja syksyllä, talvella ja keväällä. Kesäksi emme ota vastaan konserttivarauksia.

Otamme konserttivarauksia vastaan lähtökohtaisesti syyskuusta marraskuuhun. Joulukuu ja adventin aika ensimmäisestä adventista alkaen on varattu ensisijaisesti yhteistyökuorojen konserteille. Adventtina tilat ovat muuten pääasiassa seurakunnan oman toiminnan käytössä.

Emme lähtökohtaisesti ota konserttivarauksia myöskään pääsiäistä edeltävälle viikolle.

Korson kirkko tunnetaan valoisan avarasta akustiikastaan, jossa pääsee oikeuksiinsa erityisesti vokaalimusiikki ja muu akustinen musiikki.

Korson kirkon soittimet

Korson kirkon urut

Kaunisääniset barokkityyliset urut soivat tilassa hienosti ja barokkimusiikin ystäviä hellitään myös poikkeuksellisen hienosti soivalla cembalolla!

Korson kirkon cembalo

Korson kirkossa löytyy harvinainen cembalo.

Soitinta voidaan käyttää kirkossa järjestettävissä konserteissa.

Kirkon akustiikka toimii hyvin barokkityylisen musiikin esittämiseen.

Seurakuntasalin konserttiflyygeli

Korson kirkon seurakuntasaliin on sijoitettu konserttiflyygeli.

Soitinta voidaan soittaa joko samassa tasossa kuin muu sali. Esiintymislavaa voidaan myös nostaa noin puoli metriä muuta salia ylemmäs.

Seurakuntasalin akustiikkaa voidaan säädellä käännettävillä akustiikkalevyillä. Akustiikkaan vaikuttaa myös, onko seurakuntasalin väliseinä auki lämpiöön.

Milloin konsertteja voi järjestää?

Konsertteja järjestetään lähinnä syys-, loka- ja marraskuussa (ennen adventtia) ja talvikaudella (tammi-, helmi- ja maaliskuussa ennen pääsiäisjaksoa). Adventtiaikana ja loppukeväästä tiloja annetaan lähinnä yhteistyökuorojen konserteille seurakunnan omien tapahtumien takia. Myös pääsiäistä edeltävä parin viikon jakso on poikkeusaikaa, jolloin tarvitsemme seurakunnan tilat omaan toimintaamme. Kesällä konsertteja ei järjestetä.

Muskarit ja projektimusiikkiryhmät ovat hyvä mahdollisuus päästä osallistumaan tapahtumiimme. Katso valikosta tarkempia tietoja!
Konserteista voit lukea lisää Vantaan seurakuntien tapahtumakalenterista. 

(siirryt toiselle sivustolle)(siirryt toiselle sivustolle)

Konserttitiedustelut