Siirry sisältöön

Aikuisille

Rekolan seurakunnan toimintaa aikuisille Seurakunnassa järjestämme monia erilaisia tilaisuuksia ja ryhmiä moneen erilaiseen tarpeeseen. Hengelliset ja omaan uskoon tutustuvat ryhmät, aikuisrippikoulu sekä yhteisöruokailut ovat suosittuja.
Aikuisrippikoulu
Aikuisille on omat tapansa käydä rippikoulua. Siinä otetaan huomioon jokaisen elämäntilanne. Aikataulut ja opiskelutavat ovat sovittavissa.
Harraste- ja kädentaitoryhmät
Harraste- ja kädentaitoryhmässä pääset kahvikupin ääressä virkkaamaan, neulomaan, huovuttamaan, askartelemaan tai vaikkapa kokeilemaan savitöiden tekoa.
Mitä ihmettä! -illat
Tosikertomuksia Jumalan ihmeistä luomakunnassa ja ihmisten elämässä.
Avoimet kädet.
Raamattu ja rukous
Raamattu ja rukous kulkevat kristityn elämässä rinnakkain – Raamattu avaa Jumalan sanan ja rukous avaa sydämen yhteyden Jumalaan.
Rukoilevat kädet kirjan päällä
Yhteisölliset kahvilat ja ruokailut
Kokoonnutaan syömään vapaaehtoisten valmistaman aterian äärelle.
Vertaistukiryhmät
Vertaistukiryhmä on paikka, jossa kohtaat muita samankaltaisessa elämäntilanteessa olevia ja saat tulla kuulluksi omana itsenäsi.

Tulevia tapahtumia

Rekolan seurakunta
Omaishoitajien tukiryhmä
Asolan seurakuntatalo
Harmaahiuksinen nainen keskustelee kahden henkilön kanssa.
Rekolan seurakunta
Miesten raamattupiiri
Rekolan Pyhän Andreaan kirkko
Avoin kirja, jossa on tiheästi painettua tekstiä, sijaitsee pöydällä. Taustalla näkyy vaaleita pintoja ja esineitä.
Rekolan seurakunta
Naisten kielikahvila
Rekolan Pyhän Andreaan kirkko