Messuavustajat
Tarvitsemme avustajia messuun sekä kahvittajiksi messun jälkeen.
Avustajaksi messuun
Tarvitsemme avustajia messuun sekä kahvittajiksi messun jälkeen. Messuavustajaksi ja kahvittajaksi voi ilmoittautua kenelle tahansa papille tai muulle seurakunnan työntekijälle, joka vie asian eteenpäin ja ilmoittaa, koska työlle on tarvetta.
Messuavustajan tehtävinä on seurakuntalaisten tervehtiminen ovella, esirukouksen ja tekstien luku, kolehdin kerääminen sekä messuun osallistuvien seurakuntalaisten palveleminen ja auttaminen työntekijöiden kanssa.
Avustaja voi myös lukea Raamatun tekstin tai esimerkiksi olla tekemässä esirukousta yhdessä papin kanssa. Näistä tehtävistä sovitaan papin kanssa etukäteen.
Ehtoollisavustajaksi voi päästä kirkkoherran kutsumana. Oman kiinnostuksensa voi myös kertoa itse. Kirkkoherra järjestää koulutuksen ja antaa luvan jakaa ehtoollista.
Ota yhteyttä
-
Pääsuntio
Mirja RöytiöRekolan seurakunta