Siirry sisältöön

200 000 ilmaista ateriaa – Yhteinen pöytä 10 vuotta

Vantaalainen ruokahävikin logistiikan ja yhteisötyön malli Yhteinen pöytä juhlii tänä syksynä 10-vuotista taivaltaan.

Kaksi henkilöä talouskeittiössä valmistamassa ruokaa. He hämmentävät suurta kattilaa isolla kauhalla, toinen ripottelee kattilaan mausteita. Henkilöt katsovat toisiaan iloisesti.

Kymmenen vuoden aikana Vantaan seurakunnat ovat järjestäneet tuhansia Yhteisen pöydän hävikkiruokaan pohjautuvia yhteisöruokailuja ja tarjoilleet yli 200 000 ateriaa. Ja tämä on vain Vantaan seurakuntien osuus – Yhteisen pöydän ruokaa ovat jakaneet ja jalostaneet myös monet muut verkoston toimijat. 

Yhteisöruokailuille on taloudellinen ja sosiaalinen tarve 

Vantaan kirkoilla syödään viikoittain satoja aterioita, joiden valmistukseen on käytetty kauppojen hävikkiruokaa. Seurakuntien järjestämät yhteisöruokailut ovat kävijöille maksuttomia. Aterioiden valmistamisesta ja tarjoilusta vastaava vapaaehtoiset ja seurakuntien työntekijät. 

– Yhteisöruokailu on enemmän kuin ruoka, se on kohtaamista, arvokkuutta ja osallisuutta. Vantaan seurakunnissa on laajasti pohdittu erilaisia tapoja auttaa ihmisarvoa kunnioittavasti, ja yhteisöruokailuita on kehitelty muun avun ohessa jo vuosia. Laadukkaista yhteisöruokailuistamme tulee hyvää palautetta monin tavoin, summaa Yhteisen pöydän osallisuuskoordinaattori Eeva Lehtineva yhteisöruokailujen ydinajatusta. 

Työttömyys ja erilaiset tukien leikkaukset ovat Vantaan seurakunnissa vaikuttaneet avun tarpeen kysyntään. 

– Kävijämäärät ovat lisääntyneet osassa seurakuntien yhteisöruokailuissa. Kävijöiden määrään voi vaikuttaa moni asia, kuten taloudelliset kysymykset tai paikallisen yhteisön löytyminen, toteaa Lehtineva.   

Yhteisöruokailuita järjestetään Tikkurilan, Korson, Hakunilan, Rekolan ja Myyrmäen kirkoilla. Hämeenkylän kirkon yhteisölounaat ovat tauolla kirkon remontin vuoksi.  

Lisää seurakuntien yhteisöruokailuista voit lukea täällä

15 000 kg ruokaa joka viikko 

Yhteinen pöytä sai alkunsa Vantaan kaupungin ja Vantaan seurakuntien yhteistyöstä, kun seurakuntayhtymän opintomatkalta Berliinistä haettu idea hävikkiruokaterminaalista sovellettiin Vantaalle. Yhteisen pöydän kautta kulkee nykyisin noin 15 000 kiloa ruokaa viikossa yli 80 jakelupisteeseen – seurakuntiin, asukastiloihin, järjestöille ja hyvinvointialueen toimipisteisiin. Toimintamallista on tullut valtakunnallinen esimerkki, ja sitä on levitetty jo kymmeniin kaupunkeihin eri puolilla Suomea. 

Yhteinen pöytä juhlii 25.9.

Hävikkiviikon torstaina 25.9. juhlitaan Yhteisen pöydän 10-vuotista taivalta.  

Päivä alkaa kutsuvierasseminaarilla, jossa kuullaan puheenvuoroja mm. Vantaan kaupunginjohtaja Pekka Timoselta ja piispa Teemu Laajasalolta.

Iltapäivän kaikille avoin juhla klo 16 alkaen tarjoaa muun muassa musiikkia, hävikkicocktaileja, yhteisötaidetta ja Yhteisen pöydän matka -työn ensiesittelyn. Juhlassa lanseerataan myös startup -yritys Benerg Oy:n biojätereaktori. Juhlan juontaa Ali Jahangiri. Juhla kokoaa yhteen seurakuntien, kaupungin, järjestöjen, yritysten ja vapaaehtoisten laajan verkoston – sekä kaikki vantaalaiset, jotka haluavat juhlia yhteisöllisyyttä ja kestävää ruoka-apua. 

Tilaisuuden avoimeen juhlaosuuteen voi ilmoittautua etukäteen, mikä helpottaa tarjoilujen suunnittelua.