Siirry sisältöön

Lasten omat kerhot

Päiväkerhossa lapsi saa kasvaa, oppia ja leikkiä turvallisessa ja kannustavassa ympäristössä. Päiväkerhossa on tilaa leikille, liikunnalle ja oppimiselle.

Kaksi lasta yhdessä ulkona kesäisessä säässä.

Turvallista kasvua ja iloa päiväkerhossa

Päiväkerho on varhaiskasvatuksen muoto, jossa lapsi saa kasvaa, oppia ja leikkiä turvallisessa ja kannustavassa ympäristössä. Toiminta pohjautuu kristilliseen ja yleisinhimilliseen arvopohjaan, jossa korostuvat lapsen ainutlaatuisuus, yhteisöllisyys ja toisten huomioiminen.

Kerhossa tutustutaan myös kirkkovuoden juhliin ja perinteisiin osana vuodenkiertoa. Toiminta on kuitenkin avointa ja sopii kaikille perheille taustasta riippumatta.

Kerhossa harjoitellaan elämän perustaitoja, opetellaan hyviä tapoja ja yhdessä toimimista. Lapsi saa mahdollisuuden löytää uusia ystäviä ja oppia vuorovaikutustaitoja leikin, laulun ja luovan toiminnan kautta.

Tervetuloa seurakunnan päiväkerhoon!