Näin järjestät kastejuhlan
Lapsen kaste
Alle 12-vuotias voidaan kastaa kirkon jäseneksi, jos ainakin toinen hänen vanhemmistaan tai yksi hänen huoltajistaan on kirkon jäsen. Kaste edellyttää huoltajien kirjallista suostumusta.
12–14-vuotiaan lapsen kastamiseen tarvitaan huoltajien ja kastettavan kirjallinen suostumus. Tämän ikäisen nuoren huoltajan ei kuitenkaan itse täydy kuulua kirkkoon.
Nuoren ja aikuisen kaste
Kastetuksi voi tulla myös nuorena tai aikuisiällä.
Kirkkoon kuulumaton nuori voi osallistua rippikouluun yhdessä toisten nuorten kanssa. Nuori voi tulla kastetuksi rippikoulun aikana, esim. ennen leiriä, sen aikana tai leirin jälkeen ennen konfirmaatiota.
12 vuotta täyttänyt lapsi voi itse liittyä kirkon jäseneksi huoltajien kirjallisella suostumuksella. Huoltajan ei täydy kuulua kirkkoon.
Rippikoulun voi myös suorittaa yksityisenä aikuisrippikouluna. Jos haluat tulla kastetuksi aikuisena, käänny seurakuntamme pappien puoleen tai kysy lisää kirkkoherranvirastosta.
Kummit
Kastettavalla tulee olla vähintään yksi kummi, joka on evankelisluterilaisen kirkon kastettu ja konfirmoitu jäsen. Kummina voi lisäksi olla sellaisen kristillisen kirkon jäsen, jossa lapsikaste on käytössä, esimerkiksi ortodoksinen tai katolinen kirkko. Jos omasta lähipiiristä ei löydy kummiksi sopivia kirkon jäseniä, voi kummeja kysyä myös seurakunnasta. Ylärajaa kummien määrällä ei ole.
Papin ja juhlatilan varaaminen
Ristiäiset voi järjestää kirkossa, seurakunnan muussa tilassa tai kotona. Kastepapin voi varata kirkkoherranvirastosta tai sähköisen varausjärjestelmän kautta. Pappi ottaa ajoissa yhteyttä kastettavan perheeseen ja sopii tapaamisen, jossa suunnitellaan yhdessä tulevaa juhlaa.
Ristiäisten muistilista
Kastejuhlan järjestämiseen ei ole olemassa virallisia ohjeita. Tässä kuitenkin vinkkilista avuksi ja tueksi helpottamaan ristiäisten suunnittelua.
Ristiäispäivästä sopiminen
Vauvan syntymän jälkeen saat postia seurakunnasta tai Digi- ja väestötietovirastosta (DVV). Tämän jälkeen voi ottaa yhteyttä oman alueesi seurakuntaan ja varata ajan ristiäisille. Voit myös olla yhteydessä suoraan tuttuun pappiin.
Vauvan nimi pitää ilmoittaa Digi- ja väestötietoviraston rekisteriin kolmen kuukauden kuluessa syntymästä. Usein ristiäiset pidetään ennen sitä, jolloin pappi vie kasteen jälkeen lapsen nimen ja kastetiedot kirkon ja viranomaisten rekisteriin.
Kaste voidaan tehdä myös myöhemmin. Tässä tilanteessa vanhempien tulee itse ilmoittaa nimi Digi- ja väestötietovirastoon kolmen kuukauden kuluessa syntymästä.
Papin tapaamien
Ennen ristiäisiä pappi ottaa sinuun yhteyttä ja sopii tapaamisen. Voitte tavata kotona, seurakunnan tiloissa tai keskustella etänä esimerkiksi videopuhelun kautta. Tapaamisessa pappi kuulee perheenne kuulumisia ja käy kanssanne läpi kasteeseen ja juhlan järjestelyihin liittyviä asioita.
Ristiäisiin tarvitaan ainakin yksi kummi. Kummin täytyy olla konfirmoitu ja kuulua kirkkoon. Jos kummin löytäminen tuntuu vaikealta, pappi voi auttaa asiassa.
Vauvan nimi
Lapselle saa antaa nimilain mukaan enintään neljä etunimeä. Nimessä saa näkyä persoonallisuus ja luovuus, mutta sen tulee täyttää etunimelle asetetut edellytykset.
Nimiehdotuksiin voi tutustua esimerkiksi Nimipalvelusta, jossa on tietoa suosituista nimistä eri vuosina.
Vanhemmat saavat itse päättää, milloin he kertovat vauvan nimen.
Kastepuku
Vauvalle voi hankkia kastemekon. Monissa suvuissa kastemekko kulkee perintönä vauvalta toiselle.
Kastemekko ei kuitenkaan ole ristiäisissä välttämättömyys. Vauvan voi pukea kasteelle yhtä hyvin myös omiin vaatteisiinsa.
Kastepöytä
Kastetilaisuutta varten tarvitaan pöytä, jolle asetetaan kastemalja. Kastevedeksi käy lämmin hanavesi, ja lapsen pään kuivaamista varten on hyvä varata pieni liina.
Pappi tuo mukanaan kastekynttilän ja tarvittaessa myös Raamatun.
Kummit
Kastettavalla lapsella pitää olla vähintään yksi kirkkoon kuuluva, konfirmoitu kummi. Ylärajaa kummien määrällä ei ole. Kummina voi olla useammalle lapselle.
Kummi on lapselle tärkeä ystävä ja turvallinen aikuinen. Kummius rakentuu pienistä asioista: yhteisestä ajasta, muistamisesta ja luottamuksesta.
Ristiäisjuhla
Ristiäiset järjestetään vauvan ehdoilla. Ei haittaa, jos vauva itkee tai tulee nälkä. Kastetilaisuus voidaan keskeyttää hetkeksi, jos vauva tarvitsee taukoa.
Ristiäiset alkavat virrellä tai jollain muulla musiikilla. Pappi aloittaa tilaisuuden siunauksella. Sen jälkeen vanhemmat kertovat vauvan nimen tai pappi kertoo sen heidän puolestaan. Nimen sanominen tarkoittaa, että lapsi kutsutaan nimeltä seurakunnan jäseneksi.
Ennen kastetta pappi kysyy vanhemmilta, haluavatko he, että lapsi kastetaan kristilliseen uskoon. Pappi voi myös vain todeta asian vanhempien kanssa sovitulla tavalla. Pappi kysyy vanhemmilta ja kummeilta, haluavatko he kasvattaa lasta kristillisessä uskossa. Tämän jälkeen pappi tekee ristinmerkin lapsen otsaan ja kaikki rukoilevat lapsen puolesta.
Rukouksen jälkeen pappi pitää puheen. Pappi ottaa siihen mukaan asioita, joista on keskustellut vanhempien kanssa ennen kastetta.
Kasteen yhteydessä saatetaan lukea psalmi 139. Siinä muistutetaan, että jokainen ihminen on Jumalan silmissä ainutlaatuinen ja arvokas. Myös vauva on suuri ihme.
Varsinainen kaste tapahtuu kastemaljan äärellä. Siihen on laitettu vettä ennen tilaisuutta. Vauva voi olla sylissä kummilla, vanhemmalla tai muulla aikuisella. Pappi kaataa vettä vauvan päähän kolme kertaa ja sanoo: ”Minä kastan sinut Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.”
Tämän jälkeen pappi, vanhemmat ja kummit siunaavat lapsen asettamalla kädet hänen päänsä päälle.
Kasteen jälkeen voidaan sytyttää kastekynttilä. Lopuksi rukoillaan yhdessä ja lauletaan usein vielä virsi.
Juhlaan voi lisätä lauluja, soittoa tai runoja. Kukat, kynttilät ja koristeet tuovat juhlaan tunnelmaa, mutta ne eivät ole pakollisia.
Kastettavalle lapselle voi kirjoittaa elämänohjeita tai piirtää muistoja tilaisuuden aikana. Kastevedestä voi tehdä muiston kaatamalla sen johonkin tärkeään paikkaan, esimerkiksi pihapuun juurelle.
Monissa kirkoissa on myös kastepuu, johon ripustetaan lapsen nimi, jos vanhemmat haluavat.
Miksi lapsi kannattaa kastaa?
Kirkon uskon mukaan kaste on yksi suurimmista lahjoista, jonka vanhemmat voivat lapselleen antaa.
Kasteessa lapsi:
- saa osakseen Jumalan rakkauden ja armon
- tulee oman alueensa seurakunnan jäseneksi
- saa kokea olevansa arvokas ja ainutlaatuinen, juuri sellaisena kuin on.
Jumala on luvannut, ettei koskaan hylkää kastettua. Hänen rakkautensa ja suojansa kulkevat lapsen mukana koko elämän ajan ja sen jälkeenkin.
Kasteessa lapsesta tulee Jumalan lapsi, kristitty ja seurakunnan jäsen. Samalla hän liittyy suurempaan yhteisöön ja turvaverkkoon, joka kulkee mukana elämän kaikissa vaiheissa.
Kaste kaikenikäisille
Kasteelle voit tulla minkä ikäisenä tahansa. Alle 12-vuotias lapsi voidaan kastaa ja liittää kirkon jäseneksi, jos hänen vanhempansa tai huoltajansa on kirkon jäsen. Kaste edellyttää huoltajien suostumuksen.
12 vuotta täytettyään lapsi voi itse päättää kirkkoon liittymisestä, mutta siihen tarvitaan huoltajien ja kastettavan kirjallinen suostumus. Huoltajien ei tarvitse kuulua kirkkoon.
Kirkkoon kuulumatonkin nuori voi osallistua rippikouluun yhdessä toisten nuorten kanssa. Jos hän haluaa rippikoulun jälkeen liittyä kirkon jäseneksi, hänet kastetaan ennen konfirmaatiota. 15 vuotta täyttänyt lapsi voi itse liittyä kirkon jäseneksi huoltajien kirjallisella suostumuksella.
Myös aikuisena voi saada kasteen ja liittyä kirkkoon. Jos nuorena ei ole käynyt rippikoulua, kasteen voi saada käymällä aikuisrippikoulun. Aikuisrippikoulussa käydään papin kanssa kirkon uskoon, oppiin ja perinteisiin liittyviä asioita. Rippikoulu voidaan suorittaa osittain verkossa ja se toteutetaan rippikoululaisen elämäntilanne ja mielenkiinnon kohteet huomioiden.
Kastepäivä
Vantaan kirkoissa järjestetään vuosittain kastepäiviä. Silloin seurakunta tekee juhlan järjestämisestä mahdollisimman helppoa. Seurakunta tarjoaa kakun, ja voit tarvittaessa lainata kastemekon. Läheiset voivat osallistua kastetilaisuuteen.
Aamukaste
Aamukaste on perheen arjen ihana juhlahetki, jossa voidaan kastaa pienempi tai isompi lapsi. Tilaisuudet järjestetään Tikkurilan kirkolla joka kuun ensimmäimmäisenä perjantaina kello 9 ja 11. Aamukasteen ajatuksena on helppous ja vaivattomuus.
Kasteperheelle tarjotaan 10 hengen kakku mukaan juhlakahveja varten, ja kastemekon saa tarvittaessa lainaan tilaisuuteen. Lapselle tarvitaan kirkkoon kuuluva kummi, mutta tämän ei tarvitse olla paikalla tilaisuudessa.
Ilmoittaudu mukaan edeltävän viikon tiistaihin mennessä puhelimitse.
ma–pe klo 9–14, p. 09 8306 804
Lisätietoja: pastori Johanna Jakonen
johanna.jakonen@evl.fi
Minä olen ihme, suuri ihme, ja kiitän sinua siitä. Ihmeellisiä ovat sinun tekosi, minä tiedän sen.
Psalmit 139:14