Lapsen suru
Sureva lapsi tarvitsee paljon tukea ja aikuisen läsnäoloa. Lapsen ja nuoren kanssa voi yhdessä etsiä sopivia tapoja käsitellä menetystä. Lapsen ja nuoren kehitystaso vaikuttaa surun käsittelyyn.
Kun lapsi ja nuori suree
Sureva lapsi tarvitsee paljon tukea ja aikuisen läsnäoloa. Läheisen menetys voi aiheuttaa voimakkaita ja pitkäaikaisia reaktioita. Myös lemmikin menetys voi olla suuri suru. Lapsen ja nuoren kehitystaso vaikuttaa surun käsittelyyn. Hän ei välttämättä puhu kuolemasta, mutta saattaa ajatella asiaa paljonkin.
Lapsi voi käsitellä kuolemaa myös piirtämällä ja leikkimällä. Yhdessä voi etsiä lapselle ja nuorelle itselleen sopivia tapoja käsitellä menetystä, kuten kirjoittaminen tai maalaaminen, jos puhuminen on hänelle vaikeaa.
Vantaalla järjestetään joka vuosi Pyhän Laurin kirkolla Perheiden pyhäinpäivän tapahtuma, jossa lapsiperheet pääsevät leikin keinoin käsittelemään kuoleman ja surun teemoja.
Teini saattaa pienen lapsen tavoin tuntea, että olisi hyvä, jos joku silittäisi.
Nuorisotyönohjaaja Sirpa Rosenberg
Lapsen surun tunnistaminen
Lapsen surua voi olla vaikea tunnistaa. Se voi olla hetkittäistä ja aaltoilevaa. Lapsi saattaa myös pyrkiä suojaamaan läheisiään käyttäytymällä normaalisti tai toisaalta korostetun reippaasti. Kuolemaa on tärkeää käsitellä lapsen kanssa, oli lapsen reaktio ulospäin millainen tahansa. Lapsen edessä saa myös itse olla surullinen, ja kertoa miksi on surullinen, näin lapsi oppii surun käsittelyä.
Surun kokemuksen kannalta on olennaista, millainen suhde lapsella on ollut kuolleeseen. Millaisen aukon kuolema jättää. Mitä läheisempi ihminen on ollut, sitä suurempi surukokemus on. Nuori ymmärtää myös pitkäaikaisvaikutukset, miten elämä muuttuu menetyksen johdosta, millaisia asioita en voi enää jakaa menetetyn läheisen kanssa.
Koiran voi sanoa siirtyvän koirien taivaaseen, koiraenkeliksi tai tähdeksi taivaalle.
Traumapsykoterapeutti Ritva Launonen
Surun käsitteleminen yhdessä lapsen kanssa
Yhdessä voi etsiä lapselle ja nuorelle itselleen sopivia tapoja käsitellä menetystä, kuten kirjoittaminen tai maalaaminen, jos puhuminen on hänelle vaikeaa. Surua voi käsitellä myös kirjojen avulla.
- Tue lapsen surua olemalla läsnä.
- Salli lapsen surra ja ole avoin.
- Nuorten kanssa tärkein tuki on aikuisen läsnäolo, viesti että olen sinua varten.
- Kielikuvia kuten ”nukkui pois” tai ”lähti pitkälle matkalle” kannattaa välttää.
- Lapsen kysymykset kuolemasta saattavat olla hyvin konkreettisia, niihin kannattaa vastata rehellisesti ja heti.
- Auta lasta antamalla itse mallia ja sanoittamalla tunteita.
- Pidä huoli että surusta huolimatta arki ja kannattelevat rutiinit jatkuvat ja elämän perusasiat ovat kunnossa.
- Anna surevalle lapselle läheisyyttä ja mahdollisuus viettää aikaa tuttujen ja turvallisten aikuisten kanssa.
- Nuori saattaa kaivata turvallisuudentunteen lisätankkausta omalla tavallaan, se voi olla yhdessä elokuvien katselua tai lemmikin hellimistä.
Jokaisen on itse käytävä läpi oma surunsa, onpa henkilö minkä ikäinen tahansa. Elämä saa jatkua, ja lapsi voi mennä esimerkiksi kaverinsa syntymäpäiville, vaikka surutapahtumista olisi kulunut vain vähän aikaa.
Kasvatustyön asiantuntija Sanna Ahjosaari
Ota lapsi mukaan hautajaisiin
Lasten on hyvä kokea kuolemaan liittyvät rituaalit, kuten hautajaiset. Lapsi tai nuori kannattaa ottaa mukaan hautajaisiin yhdessä turvallisen aikuisen kanssa. Hautajaiset ovat osa lapsen surutyötä. Tilanne auttaa ymmärtämään kuolemaa ja läheisen poismenoa. Hautajaisiin osallistuminen tekee epätodellisesta todellisen ja antaa mahdollisuuden ilmaista surua. Lisäksi lasten läsnäolo hautajaisissa voi tuoda lohtua monelle surevalle.
- Käykää ennen hautajaisia ikätasoisesti ja konkreettisesti läpi, mitä hautajaisissa tapahtuu.
- Lapset saavat olla lapsia myös hautajaisissa, joten lasten käyttäytymistä ei kannata etukäteen jännittää.
- Kokemuksen läpikäyminen myös hautajaisten jälkeen on tärkeää.
Lasten pukeutuminen hautajaisissa on vapaampaa kuin aikuisten, eikä lapsia ole pakko pukea mustaan. Lapselle riittää siistit ja jossain määrin juhlavat vaatteet, joissa hänen on hyvä olla. Lapsella voi olla yllään myös esimerkiksi mummin lempiväriä oleva paita tai isopapan vanha kravatti. Näin voi kunnioittaa ja muistaa vainajaa omalla tavallaan.
Lasten lohtupusseja on Vantaalla Pyhän Laurin kappelissa, Ruskeasannan kappelissa ja Honkanummen hautausmaan kappelissa. Pussi on lapsille tarkoitettu lohtupussi, joita voi lainata siunaustilaisuuden ajaksi. Lohtupussissa on muun muassa nalle, kirjoja selattavaksi ja kartonkisydämiä, joihin voi kirjoittaa viimeisen tervehdyksen. Lohtupussit eivät ole tarkoitettu lapsivieraiden viihdykkeeksi, vaan surun tueksi ja kantamaan surussa. Lohtupusseja voi pyytää ennen hautajaisia suntiolta ja niistä löytyy käyttöohjeet.
Muistelkaa yhdessä kuollutta läheistä
Lapsen kanssa voi sytyttää kynttilän kuolleelle läheiselle, katsella valokuvia ja muistella häntä. Pyhäinpäivä on hyvä hetki muistella kuollutta läheistä ja käydä hautausmaalla sytyttämässä kynttilä.
Vantaalla Pyhän Laurin kirkolla järjestetään vuosittain Lasten pyhäinpäivän tapahtuma, joka on suunnattu leikki-ikäisille ja alakoululaisille. Tapahtumassa on enkelirastirata ja siellä voi keskustella seurakuntien työntekijöiden kanssa aiheesta. Myös muilla kirkoilla järjestetään vastaavia tapahtumia.
Tukea suruun
Älä jää vaikean aiheen kanssa yksin. Saat tukea lapsen kanssa keskusteluun seurakuntasi papilta tai diakoniatyöntekijältä.
Lue lisää lapsen surusta
Lapsen surua käsitteleviä artikkeleja
Kuolemaa käsitteleviä lasten- ja nuorten kirjoja
Heli Pruuki: Surutalvi (Lasten keskus 2022)
Koskettavan tarinan kautta lapsilukija voi eläytyä läheisen menetykseen liittyviin tilanteisiin ja tunnelmiin. Kirjan lopussa on aikuisille vinkkejä keskusteluhetkiin lapsen kanssa, käytännön tietoa lapsen surusta sekä tukea lapsen huomioimiseen hautajaisissa.
Kirsi Alaniva: Luutarhan tarinoita (Karisto 2020)
Kirjassa on 15 tarinaa kuolemasta sekä tietoa siitä, miten ihminen eri kulttuureissa haudataan ja miten häntä muistellaan.
Mari Kujanpää: Akselin suru (Otava 2020)
Kirja kertoo Akselin surusta, kun hänen isomumminsa kuolee.
Maria Lassila: Eeva ja harmaakaapu (Karisto 2020)
Kirja käsittelee läheisen itsemurhaa lapsen näkökulmasta.
Sanna Pelliccioni, Maami Snellman ja Kiti Szalai: Muistan sinua rakkaudella (Teos 2020)
Kirja kertoo Almasta ja hänen ystävästään Diegosta, jotka muistelevat kuolleita isovanhempiaan.
Anne Leppänen: Surupilven salaisuus : miten kertoa lapselle itsemurhasta (PS-kustannus 2019)
Päivi Franzon: Surusaappaat (Lasten keskus 2006)
Kirja kertoo siitä, miten Eemin mummo kuolee ja hänen sisäänsä tulee surumöykky.
Anna-Mari Kaskinen: Kerro minulle taivaasta (Lasten keskus 2003)
Miten lapsi kestää luopumisen ja surun, kun ukki tai mummi kuolee tai kun tapaturmainen kuolema yllättää.
Tietokirjoja lapsen surusta aikuisille
Eija Tuukkanen ja Inke Dahl: Lapsen suru, Hyvin hyvä puhua kuolemasta (2024)
Kirja käsittelee lapsen kohtaamista ja osallisuuden merkitystä tilanteissa, joissa vanhempi tai muu läheinen sairastaa kuolemaan johtavaa sairautta.
Katarina Malmberg: Äiti, tule kotiin! (Tuumakustannus 2023)
Kirjassa käydään läpi, kuinka pieni lapsi saattaa käyttäytyä vanhemman kuoleman jälkeen, ja esitellään keinoja, joilla pientä lasta voi auttaa surussa. Lapsen surua avaavat kirjassa lastenpsykiatri sekä vaativan erityistason psykoterapeutti, joka on selvittänyt pienten lasten perheiden selviytymistä, kun toinen vanhemmista sairastuu syöpään.