Lapsen kuolema
Lapsen kuolema koskettaa syvältä ja pysäyttää koko elämän. Tarjoamme tukea, lohtua ja läsnäoloa silloin, kun sanat ovat vähissä ja sydän kaipaa turvaa.
Lapsensa menettäneen suru
Oman lapsen kuolema on yksi ihmiselämän raskaimmista kokemuksista. Lapsen kuolema repii ja särkee vanhempien sydämen. Menetys murtaa maailman, eikä se koskaan palaa ennalleen. Rikotuista palasista voi kuitenkin ajan myötä rakentua elämä, jossa suru ja toivo kulkevat rinnakkain. Kuollut lapsi kulkee matkassa mukana ja elää perheen muistoissa ja sydämissä.
Kuolleiden lasten muistopäivä Vantaalla
Kuolleiden lasten muistopäivän iltahetkeä vietetään Vantaalla joka syyskuu kuolleiden lasten muistopäivänä 23.9. Tapahtumaan ovat tervetulleet kaikki, joita lapsen menetys on koskettanut. Tapahtumaan voi tulla vaikka menetyksestä olisi kulunut pitkäkin aika.
Muistelupaikkoja
Hämeenkylän kirkon hautausmaalla on kuolleiden lasten muistolehto, jossa on kirsikkapuita ja pieni muistomerkki, jonka on suunnitellut kuvanveistäjä Jorma Lehtonen.
Korson kirkon hautausmaalla sijaitsee Tyhjän sylin muistokivi. Tyhjän sylin muistokivi on tarkoitettu hiljentymispaikalle kaikille niille, joiden syli on syystä tai toisesta tyhjä.
Haastatteluja liittyen lapsen menetykseen
Ota yhteyttä
-
Sairaalapappi
Veera KonttaniemiSeurakuntatyön erityispalvelut