Siirry sisältöön

Pyhäinpäivä Vantaalla

Pyhäinpäivänä muistamme edesmenneitä rakkaitamme. Päivä muistuttaa meitä myös toivosta, että voimme kohdata heidät vielä uudelleen. Pyhäinpäivänä hautausmaiden haudoille syttyvät tuhannet kynttilät valaisemaan syksyn pimeyttä. Lapsiperheille järjestetään omia pyhäinpäivän tapahtumia.

Lapsi sytyttää muistokynttilän, jota pitelee toinen henkilö.
Hautausmaan kivinen koriste, jossa enkeli nojaa kiveen.
Kuvitettu enkelihahmo, jolla vaaleat hiukset ja sädekehä pään päällä.
Kynttilöitä hautausmaan muistelupaikalla.

Hautausmaalla käynti on pyhäinpäivän perinne

Pyhäinpäivänä on tapana käydä muistamassa vainajia ja sytyttämässä kynttilöitä hautausmailla. Helsingin pitäjän kirkon, Ruskeasannan, Honkanummen(siirryt toiselle sivustolle, avautuu uuteen ikkunaan) ja Hämeenkylän kirkon hautausmaat ovat auki ympäri vuorokauden. Korson kirkon uurnalehdon portti on auki klo 9–21. Läheisen hautapaikan sijainnin voi tarkistaa Hautahakupalvelulla.

Muistopaikoilla voi muistella muualle haudattuja

Muualle haudattuja läheisiä voi muistaa myös Vantaalla sijaitsevilla muistelupaikoilla. Tällaisia muistelupaikkoja on Rekolan, Myyrmäen, Hakunilan kirkoilla ja Seutulan kappelilla sekä Vantaan hautausmailla. Muistelupaikat sijaitsevat ulkona ja niille voi jättää kynttilän tai kukan. Erityiset muistelupaikat lapsen menettäneille on Korson ja Hämeenkylän hautausmailla.

Pyhäinpäivän iltakirkot

Kirkoissa luetaan viime pyhäinpäivän jälkeen kuolleiden seurakuntalaisten nimet ja sytytetään heidän muistokseen kynttilät. Vainajien nimet luetaan tavallisesti iltakirkoissa.

Pyhäinpäivän juuret ulottuvat kauas

Pyhäinpäivän juuret ulottuvat ensimmäisille kristillisille vuosisadoille. Uskonsa tähden kuolleiden kristittyjen muistopäiviä vietettiin heidän kuolinpäivinään.

300-luvulla ryhdyttiin viettämään erillisten muistopäivien lisäksi yhteistä kaikkien pyhien päivää. Nykyään pyhäinpäivässä yhdistyvät kaikkien pyhien päivä ja kaikkien uskovien vainajien muistopäivä. 

Kaksi lasta syksyisten puiden alla. Lapsilla selissään paperista tehdyt enkelin siivet.

Perheiden pyhäinpäivä

Vantaan Pyhän Laurin kirkon kupeessa järjestetään vuosittain pyhäinpäivän tapahtuma lapsiperheille. Tapahtuma tarjoaa lapsille pappilan puistossa kivaa tekemistä ja aikuisille luontevan tavan tutkia pyhäinpäivän, surun ja kuoleman merkitystä yhdessä lapsen kanssa.

Kuvitettu enkelihahmo, jolla vaaleat hiukset ja sädekehä pään päällä.
Hautausmaan kivinen koriste, jossa enkeli nojaa kiveen.