Siirry sisältöön

Lahja lähimmäiselle -joulukeräys alkaa – lahjakortilla voit auttaa vähävaraista jouluna

Lahja lähimmäiselle -joulukeräys järjestetään 9.11.–7.12. Espoossa, Helsingissä, Kauniaisissa ja Vantaalla. Keräykseen voi lahjoittaa kaupan lahjakortin, jonka seurakuntien diakoniatyö välittää oman alueen vähävaraisille ihmisille. Lahjakortilla saaja voi hankkia esimerkiksi jouluruokaa ja lahjoja.

Seniori ojentaa lahjapaketin iloiselle lapselle, joka seisoo äitinsä vieressä.

Lahjoittaja voi itse päättää lahjakortin summan. Keräykseen toivotaan fyysisiä lahjakortteja erityisesti suuriin päivittäistavarakauppoihin. Lahjakortin voi tuoda johonkin pääkaupunkiseudun kymmenistä keräyspisteistä.

Viime jouluna Lahja lähimmäiselle -keräyksen avulla sai jouluiloa yli 4 000 pääkaupunkiseudun asukasta. Seurakuntien diakoniatyö välittää lahjoitukset lyhentämättöminä apua tarvitseville.

Avuntarve on kasvanut

Tänä vuonna keräyksen apua tarvitaan entistä enemmän. Pääkaupunkiseudun seurakuntien diakoniatyössä näkyvät työttömyyden, hintojen nousun ja sosiaaliturvan leikkausten vaikutukset.

Vantaalla diakonia-avustuksia myönnettiin tammi–syyskuussa kolmannes enemmän kuin vuotta aiemmin. Avun tarvitsijoissa on aiempaa enemmän muun muassa työttömiä, nuoria ja yhden vanhemman perheitä. Taloudellista apua tarvitsevat myös työssäkäyvät.

– Jos vanhemmat eivät pysty tukemaan esimerkiksi 18 vuotta täyttänyttä lukiolaistaan, hänen oli aiemmin mahdollista saada toimeentulotukea. Nyt nuoren on pakko ottaa opintolainaa, mikä tietää lainataakkaa heti itsenäistymisen alkuvaiheeseen, Vantaankosken seurakunnan diakoni Karoliina Leikkari sanoo.

Näin osallistut Lahja lähimmäiselle -keräykseen

  1. Hanki fyysinen lahjakortti, mieluiten suureen päivittäistavarakauppaan.
  2. Valitse itse lahjakortin summa.
  3. Vie lahjakortti keräyspisteeseen 9.11.–7.12.
  4. Seurakuntien diakoniatyö toimittaa lahjakortin sitä tarvitsevalle.

Katso keräyspisteet ja lisätiedot: lahjalähimmäiselle.fi(siirryt toiselle sivustolle, avautuu uuteen ikkunaan)

Lahja lähimmäiselle -keräyksen järjestävät Espoon, Helsingin, Kauniaisten ja Vantaan evankelis-luterilaiset seurakunnat.