Jumalanpalvelus on seurakunnan elämän keskus.
Kristus, kaikkeuden Herra
Päivän evankeliumitekstin mukaan Kristus tulee aikojen lopulla ”kirkkaudessaan kaikkien enkeliensä kanssa ja istuutuu kirkkautensa valtaistuimelle” (Matt. 25:31). Näin kirkkovuoden viimeinen sunnuntai liittyy samalla seuraavaan sunnuntaihin, adventtiin. Kirkkovuoden alussa ja lopussa – tai lopussa ja alussa – kuuluu sama viesti: Jumala lähestyy meitä Kristuksessa ja asettaa meidät kasvojensa eteen. Ihminen on vastuussa teoistaan ja tekemättä jättämisistään. Viimeisessä tuomiossa Jumalan vanhurskaus toteutuu lopullisesti.
Järjestäjä
Rekolan seurakunta
-
Diakoniapastori
Ben AhlroosRekolan seurakunta | Papit
-
Kanttori
Hanna-Maria ValveRekolan seurakunta | Kanttorit