Siirry sisältöön

Sukututkimus

Aluekeskusrekisterissä säilytetään Vantaan seurakuntien kirkonkirjoja 1850-1860-luvulta alkaen. Sukututkimuksia varten laadittavia sukuselvityksiä tehdään aluekeskusrekisterissä henkilöresurssien sallimissa rajoissa ja sen vuoksi toimitusajat saattavat vaihdella merkittävästi.

Sukututkimus

Sukututkimus on sukulaisuussuhteiden selvittämistä ja henkilöhistoriallista tutkimusta. Sukututkimuksen tärkeimpiä tietolähteitä ovat seurakuntien kirkonkirjat. Valtaosa seurakunnista on antanut yli sata vuotta vanhat kirkonkirjansa Kansallisarkiston säilytettäväksi. Esimerkiksi Helsingin pitäjän seurakunnan arkistoaineistoa on tutkittavissa Astia-palvelussa.

Tietoja sukututkimukseen tulee tilata kirjallisesti sukututkimustilauslomakkeella.

Henkilötietojen käsittely sukututkimuksessa

Mikäli sukututkimusta varten pyydetään tietoja elävästä henkilöstä, tilaajan tulee liittää tilaukseen selvitys sukututkimusrekisterinsä tietosuojasta. Tämän voi osoittaa täyttämällä Selvitys sukututkimusrekisteristä -lomakkeen.

Suvun elossa olevista jäsenistä on hyvä kerätä tietoa ensisijaisesti heiltä itseltään. Samalla voidaan varmistua, että tiedot ovat oikein, ja ettei henkilö halua kieltää omien tietojensa käyttämistä sukututkimuksessa.

Lisätietoja sukututkimukseen liittyvistä tietosuoja-asioista on Tietosuojavaltuutetun toimiston verkkosivuilla.

Omatoiminen sukututkimus

Omatoimisen sukututkimuksen käytännöt vaihtelevat eri rekisterinpitäjien välillä. Vantaan aluekeskusrekisterin arkistoa ei ole mahdollista käyttää itsenäiseen sukututkimustyöskentelyyn.

Sukututkimuksen tilaaminen

Sukututkimusta tilatessa tarvitaan vähintään:

  • henkilön nimi ja syntymäaika 
  • milloin hän on asunut Vantaan aluekeskusrekisteriin kuuluvassa seurakunnassa (muuttoaika seurakuntaan tai seurakunnasta pois)
  • tieto siitä, missä laajuudessa (montako sukupolvea eteenpäin tai taaksepäin) selvitetään, ja halutaanko tutkimukseen käytettävää aikaa rajata

Tarkasta sukututkimusen hinnasto(siirryt toiselle sivustolle, avautuu uuteen ikkunaan) ennen tilauksen jättämistä.

Täytä sukututkimustilaus(avautuu uuteen ikkunaan) ja toimita se aluekeskusrekisteriin.

Sähköisiä arkistolähteitä