Siirry sisältöön

Pyhäinpäivä Vantaalla

Pyhäinpäivänä muistamme edesmenneitä rakkaitamme. Päivä muistuttaa myös toivosta, että voimme kohdata heidät vielä uudelleen. Pyhäinpäivänä hautausmaiden haudoille syttyvät tuhannet kynttilät valaisemaan syksyn pimeyttä. Lapsiperheille järjestetään omia pyhäinpäivän tapahtumia. Vuonna 2027 pyhäinpäivää vietetään la 6.11.

Kynttilöitä hautausmaan muistelupaikalla.

Hautausmaalla käynti on pyhäinpäivän perinne

Pyhäinpäivänä on tapana käydä muistamassa vainajia ja sytyttämässä kynttilöitä hautausmailla. Helsingin pitäjän kirkon, Ruskeasannan, Honkanummen(siirryt toiselle sivustolle, avautuu uuteen ikkunaan) ja Hämeenkylän kirkon hautausmaat ovat auki ympäri vuorokauden. Korson kirkon uurnalehdon portti on auki klo 9–21. Läheisen hautapaikan sijainnin voi tarkistaa Hautahaku-palvelulla.

Muistopaikoilla voi muistella muualle haudattuja

Muualle haudattuja läheisiä voi muistaa myös Vantaalla sijaitsevilla muistelupaikoilla. Tällaisia muistelupaikkoja on Rekolan, Myyrmäen, Hakunilan kirkoilla ja Seutulan kappelilla sekä Vantaan hautausmailla. Muistelupaikat sijaitsevat ulkona ja niille voi jättää kynttilän tai kukan. Erityiset muistelupaikat lapsen menettäneille on Korson, Helsingin pitäjän kirkon, Hämeenkylän ja Ruskeasannan hautausmailla.

Pyhäinpäivän juuret ulottuvat kauas

Pyhäinpäivän juuret ulottuvat ensimmäisille kristillisille vuosisadoille. Uskonsa tähden kuolleiden kristittyjen muistopäiviä vietettiin heidän kuolinpäivinään.

300-luvulla ryhdyttiin viettämään erillisten muistopäivien lisäksi yhteistä kaikkien pyhien päivää. Nykyään pyhäinpäivässä yhdistyvät kaikkien pyhien päivä ja kaikkien uskovien vainajien muistopäivä. 

Perheiden pyhäinpäivä

Vantaan Pyhän Laurin kirkon pappilan puistossa järjestetään vuosittain pyhäinpäivän tapahtuma lapsiperheille. Tapahtuma tarjoaa lapsille pappilan puistossa kivaa tekemistä ja aikuisille luontevan tavan tutkia pyhäinpäivän, surun ja kuoleman merkitystä yhdessä lapsen kanssa.

Pyhäinpäivän kynttiläkirkot

Pyhäinpäivän illan kynttiläkirkoissa luetaan viime pyhäinpäivän jälkeen kuolleiden seurakuntalaisten nimet ja sytytetään heidän muistokseen kynttilät.

Kaksi lasta syksyisten puiden alla. Lapsilla selissään paperista tehdyt enkelin siivet.

Aiheeseen liittyen

Hautausmaan kivinen koriste, jossa enkeli nojaa kiveen.