Siirry sisältöön

Kukkahoitosopimus

Helsingin pitäjän kirkon ja Ruskeasannan hautausmailla sijaitsevien hautojen hoidosta voi tehdä sopimuksen seurakunnan kanssa.

Mies istuttaa kukkia hautausmaalle. Toinen henkilö kastelee istutuksia.

Helsingin pitäjän kirkon ja Ruskeasannan hautausmailla sijaitsevien hautojen hoidosta voi tehdä sopimuksen seurakunnan kanssa. Hoitosopimus on mahdollista tehdä yhdeksi tai viideksi vuodeksi kerrallaan. Haudan hallinta-ajan tulee olla voimassa koko hoitojakson ajan. Vuodelle 2026 sopimus on tehtävä 17.4.2026 mennessä. Huomaathan, ettei Helsingin pitäjän kirkon hautausmaan osastoille 18-19 voi tilata seurakunnan kukkahoitoa, koska haudoille on istutettu perennaa.

Haudalle voi valita 3, 5 tai 7 kukan ryhmän. Suosittelemme uurnahaudoille ja yhden metrin levyisille arkkuhaudoille kolmen kukan ryhmää.

Hautausmaasta vastaava työnjohtaja valitsee haudan olosuhteisiin parhaiten sopivan kesäkukkalajin. Useina vuosina hoitohaudoilla on ollut esim. tarhabegoniaa, uudenguineanliisaa tai verenpisaraa.

Edellytyksenä hoitosopimukselle on, että muistomerkki on turvallisesti asennettu. Muistomerkin turvallisuudesta ja oikaisusta vastaavat omaiset.

Tiedustelut

  • Hautauspalvelut

    Poikkeusaukioloaika 11.–12.5.2026 9.00–13.30
    Avoinna: ma–pe 9–15

Haudan hoitomaksut

Edellytyksenä hoitosopimukselle on, että muistomerkki on turvallisesti asennettu. Muistomerkin turvallisuudesta ja oikaisusta vastaavat omaiset.

Uusia kukkahoitosopimuksia otetaan vastaan vuoden alusta viikon 16 loppuun saakka. Määräajan jälkeen tilattuihin kukkahoitosopimuksiin lisätään erillistyön hinta 20 euroa.

Perennahoito 3 vuotta yhteensä 358 € / yhden kukka-alueen hoito.

Kukkien minimimääräYhden kesän kukkahoitoViiden kesän kukkahoito
3117 €619 €
5160 €848 €
7212 €1120 €

Hautahakupalvelusta voit tarkistaa hautatunnuksen ja hallinta-ajan voimassaolon tilausta varten.

Sopimushaudan hoitoon sisältyy

  • Kukka-alueen kunnostaminen ja lannoitus, kesäkukkien istutus, kastelu, kuihtuneiden kukkien nyppiminen ja kasvinsuojelu tarvittaessa. Kastelusta huolehditaan siten, että kasvit näyttävät elinvoimaisilta ja ettei kukintojen tai kasvualustan ulkonäkö ole kärsinyt.
  • Kukka-alueen kanttaus sekä nurmen loppusiistintä siimaleikkurilla kukka-alueen ympäriltä ja rikkakasvien kitkeminen.
  • Reunakivellisellä haudalla hiekan kunnossapito reunakivien rajaamalla alueella.
  • Hoitokauden päättyessä kesäkukkien poisto ja multapinnan siistiminen.

Suosittelemme uurnahaudoille ja yhden metrin levyisille arkkuhaudoille kolmen kukan ryhmää. Useamman metrin levyisellä haudalla kukkaryhmä sijoitetaan haudan keskelle. Hinnaston mukaisia kukkaryhmiä ei ole tarkoitus jakaa useampaan osaan haudalla.

Kesäkukat istutetaan haudoille 10.6. alkaen juhannukseen mennessä ja poistetaan haudoilta syyskuun loppupuolella. Hautausmaasta vastaava puutarhuri valitsee olosuhteisiin sopivat kukat haudalle.

Hoitoon ei sisälly muistomerkin tai reunakivien hoito.